14.12.2019

Joulukalenterit 2019 (ja mitä pojat ajattelevat niistä luukun 14 jälkeen)

Legoa, Brioa, Muumia, Ryhmä Hauta, Autoja, suklaata, salmiakkia, teetä, meikkejä... Joulukalentereita on vaikka millaisia. Omasta lapsuudesta muistan yksinkertaiset kuva- ja suklaakalenterit. Meillä lapsilla on joka vuosi ollut lelu- tai kirjakalenteri ihan jo siitä syystä, ettei herkkuja tulisi syötyä joka päivä (okei, on niitä syöty viime aikoina liikaakin). Esikoisen ensimmäinen kalenteri oli Brion junakalenteri parivuotiaana, sen jälkeen on ollut Muumia ja Lego Cityä. Keskimmäiselle valikoitui viime vuonna Mauri Kunnaksen kirjakalenteri ekaksi omaksi joulunodotuksen kaveriksi.

Tänä vuonna molemmilta pojilta löytyy Playmobil-kalenterit, isommalta lohikäärmeitä ja ritareita, pienemmältä Joulupukki sekä muita ukkeleita eläimineen ja tykötarpeineen. Isomman kalenteri valmistelee tätä tulevaa joululahjaansa varten, tyyppi tosin ei sitä itse vielä tiedä.

Neljäntoista avatun luukun jälkeen molemmilta jätkiltä löytyy jonkinlainen mielipide kalentereista. Esikoinen rientää joka aamu heti herättyään kalenterille avaamaan luukun. Pienempi taas odottaa joko saisi Joulupukille reen, mutta muutkin sisällöt esitellään innolla iskälle aina tämän tullessa töissä. Äitiä taas vähän hirvittää kuinka pienimmät Playmobil-tavarat saakaan pysymään tallessa, erityisesti kun kuusen alta löytyy muutama paketti lisää niin isommalle kuin pienemmällekin.



Millaisia kalentereita muilta löytyy (lapsilta tai kenties itseltä)?

12.12.2019

"Miten sulla on varaa olla kotona?"

Olen ollut pääsääntöisesti kotiäitinä viimeiset kuusi vuotta. Väliin mahtuu vuosi, jonka opiskelin esikoisen kotihoidon ohella sekä parin kuukauden jakso, jolloin palasin vanhojen opintojen pariin osa-aikaisena. Tälle syksylle opiskelupaikka oli jo haalittu, mutta plussan piirtyessä testiin muutaman kuukauden yrityksen jälkeen kuviot menivät uusiksi - ja hyvä niin.

Pitkin kotona vietettyjä vuosia olen törmännyt kysymykseen, kuinka meillä on varaa nykyiseen elämäntilanteeseen. Erityisesti jäätyäni ensimmäistä kertaa yhden lapsen kanssa kotihoidontuelle oli kysymys monen tuttavan huulilla, enkä mä ikinä osannut vastata takaisin mitään kovin fiksua. Monesti vain totesin, että ihan kivasti menee. Näiden vuosien aikana ollaan kuitenkin muutettu vuokralta omistusasuntoon ja päätetty antaa perheelle lupa kasvaa. On vaihdettu auto ilman velkoja ja ikuisuusprojektina on keittiöremontti, joka siintää hamassa tulevaisuudessa kunhan vain saisi suunnittelutyön käyntiin. 

Rahasta puhuminen on tietyllä tapaa vieläkin tabu. Ei ole kuitenkaan mikään salaisuus, että jos meikäläinen on viettänyt vuosia äitiyspäivärahalla ja kotihoidontuella ei varallisuus ole peräisin multa. Meidän taloudellinen turva on ollut pitkälti mies, joka on äärettömän fiksu rahankäyttäjä ja joka ei turhia lomia pitele tai tuhlaa. Tämä on vakiinnuttanut asemansa työmaailmassa ja on duunari alalla, jossa hommat hyvin tekevälle riittää pk-seudulla töitä. Hän on ollut kärkimiehenä ja osaa toimia yksin. Työkokemustakin on jo päälle kymmenen vuotta vaikka ikä alkaa vielä pari vuotta kakkosella. 

Meillä on molemmilla omat tilit, mutta se miten kustannukset jaetaan ei mene 50/50 - muuten mulla ei tietenkään olisi mahdollisuutta olla kotona lasten kanssa.
Perheenä meillä menee kuitenkin oikein kivasti ja elintaso on kaikin puolin hyvä. Lapset saavat harrastaa, eikä esimerkiksi ruokakaupassa tarvitse miettiä ostoksia pelkästään hinnan kautta, mikä on enemmän kuin mukavaa, kun perheessä on kuitenkin allergioita, jotka osaltaan pakottavat välillä turvautumaan tyyriimpiin elintarvikkeisiin ja ostamaan joistakin tuotteista useampia vaihtoehtoja. Tykkään ostaa vaatteita ja esimerkiksi kirjoja ja leluja käytettynä, hyödyntää kirpputoreja ja alennuksia, mutta todellisen tarpeen edessä uuden ostamista ei tarvitse miettiä kahdesti.

Arvostan toden teolla puolisoani ja elämää, jonka tämä teoillaan ja valinnoillaan meille mahdollistaa. En olisi ikinä uskonut mitä vuodet tuovat mukanaan, kun tuohon tyyppiin seitsemän vuotta sitten törmäsin. En koskaan varsinaisesti haaveillut kotiäitiydestä ja esikoisen ollessa pieni koin, ettei kotona olo ole mua varten, mikä saikin hakeutumaan osittain takaisin opintojen pariin. Kakkosen syntymä kuitenkin muutti omia arvoja ja tilannetta siihen suuntaan, että arki alkoi tuntua hyvältä, vaikka aina mukaan mahtuu niitä päiviä, kun hermoja kiristää. Kolmannen myötä kotona vietettyjä hetkiä tulee väistämättä lisää, mutta miten paljon, sitä en osaa sanoa. Taloudellista painostusta laittaa lasta varhain hoitoon ei ole, mutten kuitenkaan missään tapauksessa elä uskossa, jossa kuvittelisin miehen elättävän meidät loppuelämän yksinään. Eikä se varmasti palvelisi ketään.

Nyt mulla on kuitenkin taloudellinen mahdollisuus hoitaa pienimpiä lapsia kotona niin pitkään kuin tarve vaatii ja hyvältä tuntuu (esikoinen jatkaa pari päivää viikossa päiväkodissa ja aloittaa ensi vuonna eskarin) ja koitan arvostaa jokaista hetkeä, myös niitä huonompiakin. Lapset on pieniä vaan tovin.


*kuvan mekko saatu, yhteistyössä Mamashop.fi (varsinainen yhteistyöpostaus tulossa myöhemmin)

11.12.2019

Viimeinen vauva

Kolme lasta, ehdoton maksimi. Ei kolmen jälkeen voi enää tuntua sille, että haluaisi vielä lisää. Eihän?

On hetkiä, kun kädet on täynnä, hermot kireällä ja mieli väsynyt. Hetkiä, kun ei repeä millään joka paikkaan, eteisen lattialla on omat ulkovaatteet, hiekkaa ja vaunut miten sattuu, kun piti äkkiä lähteä lämmittämään ruokaa isommille ennen kun vauva herää. On hetkiä, kun kolme lasta tarvitsisivat kaikki jotain tismalleen samaan aikaan. Hetkiä, kun kaikkia kiukuttaa.

On myös hetkiä, kun kaikki kolme nukkuvat päiväunia samaan aikaan - myös se kohta kuusvee, joka on herännyt reilusti ennen viittä. Kun ehtii itsekin hengähtää. Hetkiä, jolloin kaksi isompaa leikkivät nätisti yhdessä ja vauva syö tyytyväisenä sylissä. Hetkiä, jolloin kaikki on sitä idyllistä perhe-elämää ja voit vaan tuijottaa pienintä ajatellen, että älä kasva niin nopeasti, sun pitäisi olla se perheen viimeinen vauva.

Synnytyksen jälkeen sanoin miehelle, että onneksi tää oli niin kamalaa, ettei ikinä tule enää vauvakuumetta. No, mies totesi tähän, että oota vaan... Naiivisti ajattelin, että tällä kertaa kaikki on toisin. Meni ennätykselliset pari viikkoa, kun mieleen tuli ensimmäisen kerran kaipuu ja haikeus siitä, että lapsiluku on tässä. Kolme. Miehelle olisi riittänyt yksikin. Mistään vauvakuumeesta ei sentään voida puhua, koska vauva on mulla sylissä, mutta ajatukset vievät välillä moneen suuntaan.

Nautin tästä vauva-ajasta todella paljon. Päivät ja viikot vierivät ja lapset kasvavat. Samalla taistelen sitä ajatusta vastaan, ettei tämä voinut olla tässä - raskaudet, synnytykset ja pikkuvauva-aika. Enkö saa enää koskaan kokea niitä? Tulevaisuudessa edessä on kolmet harrastukset, vanhempainillat, läksyissä auttamiset, kiukut, pyykit ja ilon hetket - eiköhän se riitä. Vai?


7.12.2019

Kaksplussan blogiverkoston joulukalenteri: Joulu ilman stressiä

Joulu on ihanaa aikaa. Odotuksen tunne luo jännitystä lapsille ja itse haluaa päästä näkemään näiden ilmeitä lahjoja avatessa, kuuntelemaan joululauluja ja syömään ruokia, joita muuten ei niinkään tule syötyä. Okei, joululaulut, piparit ja tortut on olleet kuvioissa jo marraskuulta. Parasta on, että viisvee osaa ja haluaa tehdä joulutortut valmistaikinasta alusta loppuun, eikä äidin tarvitse kuin laittaa pelti uuniin ja ottaa pois.

Meidän joulun teema olkoon tänä(kin) vuonna stressittömyys ja rentoutuminen. Jouluverhot roikkuvat jo ikkunassa ja koristeita on siellä täällä. Aaton varalle ei ole isoja odotuksia, vaan tärkeintä on yhdessäolo. Tarkoitus olisi valmistaa esimerkiksi peruna-, bataatti- ja lanttulaatikkoa itse (maidotonta ja munatonta keskimmäisen allergian takia), mutta muuten ruokaa saa kaupasta, tarvittaessa vaikka einestä jos siltä tuntuu. Päästään myös iloksemme anoppilaan valmiiseen pöytään (sillejä ja kylmäsavulohta odotellessa), mistä olen kiitollinen. 

Vaikka kyläily on mukavaa, me ei suhailla jouluna ympäriinsä. Kyläilyt keskittyvät viikonloppuihin ennen ja jälkeen joulun, tapaninpäivänä saatetaan hurauttaa johonkin kahville. Mies onkin luultavasti pari väliin sattuvaa arkipäivää visusti töissä. Jouluaattona ja - päivänä lapset haluavat keskittyä uusiin leluihinsa ja varmasti tarvitaan vähän vanhempiakin, jotta kaikki saadaan koottua ja tietysti leikkimään pakettien sisällöllä. 

Meillä tuskin tehdään myöskään kovin suurta joulusiivousta tänä vuonna, vaan tavoitteena on perus pölyttömyys. Muistan omasta lapsuudesta aattoaamun raivokkaat imuroinnit ja viime hetken kiireen, kun illalla olohuoneeseen kokoontui myös aikuiset veljet tyttöystävineen ja perheineen. (Tiedättekö kuinka ärsytti, kun ei kuullut Joulupukin kuumaalinjaa imurin hurinalta!) Olen päättänyt, että meikäläisen löytää lasten lailla sohvalta tuijottamasta aamun ohjelmia herkkuaamiaisen kera - mikä onkin todennäköistä, sillä luultavasti myös vauva haluaa oman aamupalansa. Lattiat ehtii pestä myös ensi vuonna ja lika odottaa yli joulun.

Jouluaattoon kuuluu siis ruokaa, lepoa, saunomista, luultavasti ulkoilua, lisää ruokaa, herkkuja, lahjoja ja toivottavasti paljon hyvää mieltä. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, vaikka joulu onkin vain kerran vuodessa - lapset tuskin kovin tarkasti muistavat isompana kattausta, vaan hyvän fiiliksen, yhdessäolon ja ehkä jotkut mieluisimmat lahjat. Lahjat, jotka on hankittu hyvissä ajoin, ei markettien viimeisimmässä ruuhkassa, joita vältellään viimeiseen asti.

Stressitöntä joulun aikaa kaikille! Mitkä ovat teidän avaimenne onnistuneeseen jouluun? Kortin tekstin lailla: Good vibes only. Tehdään kaikille hyvän mielen joulu.



3 vinkkiä stressittömään jouluun:
1. Asenne kohdilleen
2. Päätä olla stressaamatta
3. Toista edelliset

4.12.2019

Raskaus ei aina tarkoita isoja arpia tai kiloja

Muistan kuinka teinivuosina ajatus raskaudesta toi ensimmäisenä mieleen suuret punaiset jäljet vatsassa ja liikakilot. Esikoista odottaessa olin ihan varma, että saan sanoa heipat silloiselle (ja nykyiselle) vaatekoolle ja kesäisille bikineille. Viikko synnytyksestä jalkaan mahtui kuitenkin vanhat farkut ja paino tippui alle sen mitä se oli ennen odotusta.

"Ei se eka lapsi välttämättä jätä jälkiä, mutta ootas kun saat toisen", totesi eräs sukulaisnainen. Ja niinpä sitten odotin. Ja odotin. Ja jälleen arvet jäivät tulematta ja paino oli alle sen mitä ennen raskautta, imetyksen takia pienimmillään 44 kiloa ja vähän päälle kunnes aloin tietoisesti tankkaamaan.

Kolmas kerta toden sanoo. Viimeisimmässä odotuksessa paino lähti nousemaan alussa nopeasti ja ehdin jo miettiä kuinka se on menoa nyt. Laskin, että jos sama meno jatkuisi tulisi kiloja päälle 25. No, jossain vaiheessa painon tulo hellitti ja lopulta vaa'an lukema oli 13-14 kiloa siitä mitä aluksi. Viikonloppuna kävin vanhemmillani vaa'alla vajaa kuukausi synnytyksestä (omasta on ollut patterit loppu jo jonkin aikaa) ja totesin, että  "raskauskiloja" on jäljellä 400g. Vanhat vaatteet menevät päälle ja kroppa tuntuu omalta.

Silti keho on kokenut muutoksia. Tietysti, eikä siinä mitään. Vatsanahka on löysempi, lihakset olemattomat. Rintavarustus on suurentunut pienentyäkseen aika lailla olemattomiin imetyksen loputtua. Muillakin alueilla muutosta on havaittavissa, mutta sellaista elämä on. Vatsan seutu korjaantuisi varmasti entistä paremmaksi kunnon treenillä, joillekin muutoksille taas ei voi mitään. Silti olen enemmän kuin tyytyväinen itseeni - kolmen raskauden jälkeen tilanne on enemmän kuin hyvä, hyvä juuri mulle. Jossain määrin palautuminen on vielä kesken ja kropalla tehtävänä ruokkia pienintä. Fyysisen kunnon ja oman jaksamisen kannalta keho tarvitsisi treeniä, mutta mitään varsinaista "Bikinikunto 2020" -suunnitelmaa ei ole. Terveyden kannalta liikunta tekisi kuitenkin terää.

Viikonloppuna pyörähdin nopeasti kaupoilla hakemassa itselleni muutamat imetysystävälliset paidat ja kieltämättä oli piristävää tutustua tavallisten kuteiden tarjontaan ja napata vaatteita siinä vanhassa tutussa koossa. Avonaiset kaula-aukot tai nappien olemassaolo on pieni rajoite verrattuna siihen, että pitäisi etsiä vaatekappaleita peittämään isoa vatsakumpua, vaikka näin jälkikäteen mietittynä kaikki se tukaluus on jo unohtunut ja olihan se kumpu aika ihana... Eikun. Imetysystävällisistä vaatteista tulossa hiukan myöhemmin juttua ja (parempia) kuvia erään yhteistyön merkeissä.

Kuvissa btw keskiviikon arkilookia - hiukset harjaamatta ja paidassa vähän puklua, haha.