5.9.2019

Odotusryhmän ulkopuolinen

Raskaus ja tuleva vauva-aika ovat saaneet mut hakeutumaan erilaisiin somen ja täkäläisten äitien ryhmiin. On kaksi eri marraskuisten ryhmää (koska meidän lokakuisen laskettu aikahan oli ensin vahvasti marraskuun puolella) ja Whatsapp-keskustelua. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että kolmatta odottaessa on aavistuksen väärässä paikassa, siitäkin huolimatta, että intoilee uusista vaunuista, pohtii tulevaa synnytystä ja arjen muutoksia.

Isoissa Facebook-ryhmissä on monenlaisia äitejä, myös niitä joille lapsi on toinen, kolmas, neljäs, viides tai useampi ja se on mahtavaa. On näkökantoja ja kokemusta, juuri sitä vertaistukea jota on lähtenyt hakemaan. Olen eksynyt myös pienempään keskusteluun, jossa esikoista odottavilla ja jo vauvan saaneilla on vahva enemmistö ja tämän huomaa. Ensimmäisen lapsen kanssa on ihanaa ja luvallista hurahtaa sinne vauvamaailmaan, mutta kun hoidettavana on muitakin ei arki voi pyöriä pelkän raskauden- tai vastasyntyneen ympärillä. Ja toisaalta tämä on ihan hemmetin helpottavaa. En ikinä unohda kuinka stressasin esikoisen ensimmäiset kuukaudet! Viikot vierivät ja elämä jatkuu omalla painollaan koko ajan oli raskaana, vauvan saanut tai ei. 

Myöskään arki ei ole samanlaista useamman lapsen äitinä. Kun muut sopivat lounastreffejä vauvojen kanssa ja vaunulenkkejä täytyy monesti jättäytyä vähän taka-alalle, koska aikatauluihin on sovitettava muidenkin tarpeet. Vaippamerkitkään eivät enää pohdituta samalla tavalla (koska Libero on vaan hyvä ja toiminut) ja ajatuksiin on mahduttava muistiko varata lapsille hammaslääkärit (en muistanut vieläkään) ja että esikoiselle on ostettava uusi isompi koripallo ennen lauantain treenejä.

Ennen kaikkea useamman lapsen äitiys on opettanut, että kaikesta selviää, eikä kaikesta tarvitse stressata ja tehdä numeroa. Onneksi. Omakin elämä olisi ollut paljon helpompaa jos rennon asenteen olisi omaksunut jo reilu viisi vuotta sitten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti